sunnuntai 24. tammikuuta 2010

Rintakoru

Tein sunnuntain ratoksi pitkästä aikaa itselleni jotain. Löysin kätköistäni hienon napin, jossa on hirven kuva sekä pätkän vaaleanpunaista satiininauhaa ja pienen palan pitsinauhaa. Sommittelin niistä rintakorun. Hieman ompelua, nappi kiinni ja taakse hakaneula. Mielestäni korusta tuli veikeän herkkis. Sopii hyvin ruskean kanssa, joka on yksi lempi väreistäni.

torstai 21. tammikuuta 2010

Ihan pienet nappikorvikset


Vanhoista napeista on moneki

Poronluu-nappikorvikset


Sahasin koruihin ensiksi poronsarvesta kiekot vannesahalla, jonka jälkeen hioin kiekkoja hiomakoneella ja sen jälkeen porasin reijät pienellä poranterällä. Koukut ja helmet on kiinnitetty kiekkoihin ohuella hopealangalla. Korut "lepäävät" isäni tekemällä pärealustalla. Olen ajatellut kokeilla seuraavaksi poronluun värjäämistä.

Joulu tuli ja meni ja uusi vuosi on pyörähtänyt liikkeelle töiden merkeissä. Uusi vuosi tuo mukanaan uusia tekniikoita, nimittäin olen menossa keramiikka ja lasin sulatus kurssille. :) Odotan sitä innolla!

Harmittaa, etten ole kiireiltäni ehtinyt päivittää tänne joulun alla valmistuneita uusia koruja ja nyt niistä suurin osa on jo myyty.